Hiljaa ja matalalla

Kirjanmerkkihuivi

2008-07-07T21:25:00.003+03:00

Niin ja on sitä tullut virkattuakin,
Ravelrystä löytyi kirjanmerkkihuivin nimellä tällainen, pitihän se kokeilla.

Lanka on Kauni.

Kuvia herkuista

2008-07-07T21:21:00.003+03:00

Yllä salmiakkileivoslevy, vielä leikkaamatta.
Alla tervamustikkapiirakka, yllätti siskon ainakin, mutta onneksi jokseenkin positiivisesti.

Se mopo oli viininpunainen. Onko näkynyt?

2008-07-07T07:38:00.002+03:00

Niin..
pikkuiset pullarosvot söivät sokerikakkutaikinan.

Niinpä tein sitä 2 peltiä lisää.
Onneksi sokeri loppui, ei voinut leipoa enempää.

Viimeisin tuotos oli Salmiakkileivoksia

Eli kaksi kääretorttupohjaa,
väliin kerma-rahkaseos, maustettuna tomusokerilla ja sitruunamehulla

ja päälle Kinuski,
maustettuna salmiakkihippusilla ja turkinpippurirouheella.

Täytyy sen verran kehaista, että minusta onnistui. Sitruunasta tuli raikas ja se täydentää salmiakkipäällystä kivasti.

Herkkuhetkiä!

Leivontamopo

2008-07-06T18:32:00.002+03:00

No niin!

Siitä en tiedä, onko tätä odotettu, mutta joka tapauksessa.

Välttämättömän ikääntymisen seurauksena, kokeileva keittiö käynnistyi taas.

Alkulämmittelynä syntyi porkkanapiirakka. Harkinnan alla on jatkojalostus porkkanajuustokakuksi, jäi kaivertelemaan ystävän häistä.

Seuraava uhri väisteli osumaa pitkän aikaa, loppujen lopuksi haaviin jäi perus mustikkapiirakka

mutta jottei pääsisi liian helpolla, kokeilin ensimmäistä kertaa eläissäni kinuskia. Rojautin sekaan teelusikallisen äänenavaustroppia ja kinuski sai viehkon tervaisen maun. Kunhan piirakka saadaan uunista ja se vähän jäähtyy, huiskaisen kinuskin kuorruttamaan tuon klassikon.

Helppo mustikkapiirakka, tervakinuskilla

TAIKINA:
175 g voita
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

PÄÄLLE:
4-5 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria

1. Tee ensin taikina. Sulata voi ja anna jäähtyä hetkinen.
2. Sekoita leivinjauhe jauhoihin.
3. Sekoita kuivat aineet voihin.
4. Levitä taikina kostein sormin piirakkavuokaan ja täytä vuoka mustikoilla. Sekoita perunajauhot ja sokeri ja sihtaa seos mustikoiden päälle. Ravistele hiukan niin, että jauhot sekoittuvat marjoihin.
5. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Kinuski siihen päälle:

1 dl sokeria

1 dl kuohukermaa

1 tl äänenavaustroppia

Kinuskin saisi tehdä tuplana, jos piirakan haluaisi vallan peittoon. Mutta toisaalta, näkeepä, että mutstikoita on alla ja myöskin, se kinuski on Makeaa! joten ehkä normaali-ihmisen suuhun on miellyttävämpi, että sitä tosiaan on vain mauksi.

Sitten. Raparperin kimppuun.

Muorilasta otin matkaan 5 vartta, pakko se raparperikesäkin on avata.

Google käyntiin ja hyydytetyt kakut. Metodilla ”sitä mitä kaapissa nyt on”

löytyi sitten mangorahkakakun ohje, josta nappasin vain täytteen ja muokkasin sen raparperille

Raparperihyydykekakku

Pohjana irtopohjavuokaan leikattu kääretorttupohja.

Täyte:
6 liivatetta
2 dl vispikermaa
200 g rahkaa
300 g raparperisosetta
2 tl vaniljasokeria, ripaus kanelia
1/2 dl sokeria
2 rkl raparperimehua

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä.
Vaahdota vispikerma, lisää joukkoon rahka, raparperi, kaneli, vaniljasokeri ja sokeri.

Kuumenna mehu tai vesi kiehuvaksi esimerkiksi mikrossa juomalasissa, tai pienessä kasarissa.
Liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan nesteeseen, anna jäähtyä hetki.
Lisää liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan ja nosta kylmään hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Suunnitelmissa on tehdä raparperimehusta ja liivatteesta illalla vielä kiille kakun päälle. Nam.

Niin ja nyt kun se mopo tosiaan lähti käsistä..

Tiramisu

200 g Tiramisu- keksejä
250 g Mascarpone- juustoa
3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl aitoa vaniljasokeria
1,5 dl appelsiinimehua
2 dl vahvaa kahvia
0,5 dl sitruslikööriä tai Amarettoa
kaakaojauhetta koristeluun

1. Erottele munat ja vaahdota munankeltuaiset ja sokeri.
2. Lisää Mascarpone- juusto pienissä erissä.
3. Vaahdota valkuaiset ja lisää varovasti nostellen tuorejuustoseokseen.
4. Sekoita jäähtyneeseen kahviin appelsiinimehu ja likööri.
5. Kostuta keksit liemessä pienissä erissä ja lado juustomassan kanssa kerroksittain 2 l:n vuokaan.
6. Juustomassa jää päällimmäiseksi kerrokseksi.
7. Siivilöi pinnalle reilusti kaakaojauhetta.
8. Anna Tiramisun vetäytyä seuraavaan päivään.

Appelsiinitiramisu
4 annosta

1 pkt valmista kakkupohjaa
½ dl vahvaa kahvia tai espressoa

Lasiin
300 g appelsiinilla maustettua tuorejuustoa
1 dl kuohukermaa
3 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl tummaa rommia

Päälle
kaakaojauhetta

1. Paloittele kakkupohjat neljän lasin pohjalle ja kaada päälle kahvia.
2. Vaahdota kuohukerma ja sekoita siihen rommi, sokerit ja tuorejuusto.
3. Nostele kakkupohjan päälle tuorejuustoseosta.
4. Koristele pinta kaakaojauholla ja halutessasi keksillä.

Huom.
Rommin tilalla voit käyttää myös 1-2 tl rommiesanssia

Tämän voisi tehdä huomenna, viedä töihin sitten. Siellä ilmeisesti ruukaavat vuosipäiviä viettää, joten kai sinne nyt ainakin herkkuja saa viedä.

Keksien sijaan käytän noita sokerikakkupohjien jämiä, mitä jäi aiemmin jo jostain projektista ja nyt sitten tuosta hyydykekakusta.

Kuvat näköjään saan vasta joskus, toivottavasti ennen kuin herkut on tuhottu. Kamera nimittäin on ukolla mukana.

Pahantekijä

2008-07-02T08:24:00.002+03:00

Äitelle oli eilen tullut kirje poliisista. Muu syy, tultava kuultavaksi asiassa tai lähetettävä kirjelmä.
Se soitteli mulle, poras puhelimessa, että just kun hän on saanu rahajutut suunnilleen tasapainoon (vaikka kerkis heti niistäkin murehtiin kun on joku maksu vielä päällä) niin sitten tuli tämä.

Sattui.

Minä soitin poliisit. Minä hommaan siltä korttia pois. Minä kerron ihmisille, mikä on tilanne.

Sitten jos ja kun siltä se kortti lähtee, niin mitä sitten tapahtuu?
Se romahtaa todennäköisesti kokonaan.
Ja vaikka mitä sanotte, niin henkisellä tasolla, ja tällä voinnilla, se on mun syy.

Millä voin sen itselleni todistaa toisin?

Aarteita

2008-07-02T07:55:00.002+03:00

Eilen oli postilaatikossa hauska harmaa nytty.

Omituinen paketti, hurmaavalla sisällöllä.

Kaksi kerää Kaunia.
Pistän kuvat kun saan linjat toimimaan kotona.

Ja tänään oli sähköpostissa viesti, että Blue Curacao -kirja on tulossa.

ah. kun vaan sais lisätunteja ja helkkaristi voimia.

Olkaa hyvä ja odottakaa

2008-07-02T07:54:00.003+03:00

Mitä ehtii tehdä sillä välin kun jonottaa Saunalahden asiakaspalveluun?

Ainakin tehdä pannaritaikinan, paistaa sen melkein kypsäksi ja siirtää tietokoneen piuhoineen olkkarista keittiöön ja laittaa piuhat kiinni.

Eikä ne edes voineet auttaa.

Padot

2008-06-30T20:21:00.002+03:00

Puhelin soi. Katsoin soittajan ja jätin soimaan. Ei voimia nyt. Ei mitään sanottavaa.
Se soi. Ehdin jo miettiä, että onneksi on jokseenkin siedettävä soittoääni.
Se soi. 12 minuuttia. Katsoin kellosta.

Viestiääni.

Onko jotain tapahtunut? Vai kerjääkö se taas huomiota? Mitähän tällä kertaa..

Menee vartti kerätessä voimia.

Miksi juuri tänään? Nyt kun on paha päivä, nyt kun Olli otti pojat, että saisin hetken levätä.

".. teillä kuulemma on tiekartta.. ..terveisiä pojille. on teitä ikävä."

Niin minullakin sinua.
Ollut jo melkein 30 vuotta.

Työn alla

2008-06-25T23:14:00.003+03:00

Seraphinas Shawl.
Lapu vinkkas, virkattavaa. Musta-lila on Floricasta,
vaalea on Idénan MohairLuxia, mielenkiintoinen tuttavuus.

Extremeurheilua

2008-06-25T23:06:00.002+03:00

Ja ettei menisi helpoksi.

Iiron allergiat alkavat selviämään. Hurjalla tavalla tosin.
Selleri ja soija, sekä johanneksenleipääpuujauhe (E410) ovat absoluuttisen kielletyjen listalla.

Selleri bongattiin Rollsin hampurilaisten kautta. Iiro hengitteli nukahtaessaan ikäänkuin nyyhkimällä. Hengitys oli kuitenkin tasaista, joskin tosi lyhyttä, tyydyin seuraamaan tilannetta ja aamulla googlettelin Rollsin sivuilla, majoneesi sisälsi selleriä, joka tosiaan ominaisesti voi aiheuttaa anafylaktisen shokin. Kivat heille.

Seuraava mielenkiintoinen tilanne syntyi Jacky Jugupaloista. Ajattelin, että perus jugurtti, eihän siitä nyt mitään voi tulla. Illalla huulet näyttivät punaisilta ja aamulla olivat kuin vesikellukat turvoksissa. Jugupaloissa on johanneksenleipäpuujauhetta, soijan sukulaisaine, tyypillinen reaktio anafylaktinen shokki. Jepujee.

Toissailta. Mäkkärin kautta kotiin, herkuteltiin hamppareilla touhupäivän jälkeen. Punaiset huulet taas, sitten ihan Tajuton raivokohtaus pojalla illalla, lienee ollut tosi huono olo. Pidin rimpuilevaa poikaa sylissä kolme varttia ja odotin epätoivoisesti, että rauhoittuisi. Lopulta simahti lattialle ja sama nyyhkivä hengitys, silloin meni vielä kiukkukohtauksen piikkiin, mutta yöllä kitisi ja vikisi ja nyyhkyhengitti edelleen. Aamulla google lauloi taas. Mäkkärin purilaisen ainesosat: soijaproteiini. Bingo.

Nyt on varattu lääkäriaika 9.7. ja tilaukseen menee ainakin 3 adrenaliinikynää, yksi päiväkotiin, kaksi kotiin.

ja touhu jatkuu..

2008-06-25T22:57:00.002+03:00

Soitin sitten poliisit äiten perään lauantain tiimoilta.

Enkä ilmeisesti suotta.

Tänään pikkuveljeltä tuli viesti, että äite oli pihassaan ajanu puuta päin. puskuri ja osa nokkapellistä rutussa, ei vielä tiedetä kuinka pahasti.

Voiko tämä olla enää edes totta?

Episodi x

2008-06-24T08:20:00.002+03:00

Eilen puhelimet kävi kuumana.

Episodi 1 sisälsi kanssakäymistä äiten kanssa, hän "periaatteessa" ei mene lääkäriin. Sanoin, että se on lauantaisen tempauksen jälkeen vähintä mitä se vois tehdä. Huusin sille aika railakkaasti.

Episodi 2 sisälsi taustatietoilua poliisilaitoksella, siskon infoamista ja suunnitelmien tekemistä.

Episodi 3 sisälsi puolittaisen päätöksen auton viemisestä äiteltä. Kunnes tämä kanta lieventyi, nyt pitää vain toivoa, että mitään ei ehdi tapahtumaan.

Episodi 4 on tältä aamulta. Ylikonstaapeli otti asian hoitaakseen, oli heti sitä mieltä, että viranomaisväylä on paras tämän asian läpikäymiseen.

Voi luoja.

Tämä vie voimat.

Rescue Rangers

2008-06-22T19:52:00.003+03:00

Rauhallista juhannusta!

Kerrassaan.

Juhannusaatto oli ihana. Ystävän häät, mukavaa ohjelmaa, yhdessäoloa, tanssimista... Olin kuskina, kuskasin väkeä yöllä mökkimajoitukseen, siellä oli varattu kaksi mökkiä, jäin itsekin yöksi.

Kolmen aikaan puhelin soi. Naapurimökiltä soiteltiin, että vieläkö olen ajokunnossa.
Mökin rantaan oli tullut kolme nuorta heppua, uiden, puolillaan vettä olevan veneen kanssa. Heput päissään, ei ihan kuin pommikoneet, muttei paljosta puuttunut. Väki oli laittanut tyypit saunaan lämmittelemään. Hetken lämmiteltyään typerykset meinasivat mennä veneellä takaisin!! "ei tosta oo ku pari kilometriä" Tsiisus!!!
Ajoin toiselle mökille, sieltä lähti meidän porukasta kaksi äijää ja sitten nämä kolme tolvanaa ja heitimme ne omaan majoitukseensa. Eipä ainakaan siltä yöltä jäänyt niiden henki meidän kontollemme.

Lähdin lauantaina ajelemaan kotiinpäin siinä puoliltapäivin, heitin yhden juhlaväen äiti-ihmisistä myös tuohon 15km päähän meidän kotoa, tein ilmeisesti hänet onnelliseksi myös, oli tullut jo lapsia ikävä.

Hetken aikaa kerettiin olemaan kotona. Tein pitsaa, grillattiin makkaraa ja veli tuli käymään. Oli lähdössä kotiin, kun äite soitti. Bensa lopussa, eikä osannut sanoa, missä oli.
Oli lähtenyt mummun kanssa pappaa katsomaan. Reittiä, mitä äite on ajanut ainakin 20v, pitäisi olla tuttua seutua.
Ainoa mitä osasi sanoa, oli, että menee kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan. Väitti, että ei ole mennyt siltojen yli, eikä Ruutanan Shellin ohi, maamerkki myös, mikä pitäisi olla hänelle tuttuakin tutumpi. Noh.

Ajoimme ensin sinne Ruutanaan asti. Ei näy. Takaisin vanhaa tietä. Lahden tietä Suoramalle, takaisin Ilkonmäen kautta. Lempäälän Pirkanhoville, sieltä vielä Teiskontielle, sairaalan ohi Lielahteen ja sieltä sitten takaisin Pirkkalaan. *kele ja *tana, hätäkeskukseenkin soitin välillä, kyselivät tuntomerkit ja puhelinnumeron, mutta sanoivat, että ei paljoa ole tehtävissä, kun ei tämä virallisen etsinnän paikka kuitenkaan ole.

Pirkkalan ABC:n kohdalta noustiin rampilta, keskellä tietyömaata kävelee mies ja poika, vetäen perässään matkalaukkuja. Näytti oudolta taivaltamiselta ja joku takaraivossa käski pysähtymään. Mies ja poika kävelivät kohdalle, osoittautuivat saksalaisiksi. Kysyin, ovatko menossa pitkälle, kävi ilmi, että Härmälän leirintäalueelle. Mies oli sitä mieltä, että ei tässä mitään, ei tästä pitkä matka ole, mutta totesin hänelle, että ainakin 8 km on vielä matkaa, hypätkää kyytiin. Lentokentältä tuohon risteykseenkin on jo nimittäin ainakin 6 km. Sitkeitä sissejä. Olivat kyllästyneet odottamaan busseja, ja koska oli juhannuspäivä, tuskin niitä montaa olisi mennytkään. Kiitollinen parivaljakko saatiin siinä etsintätuokion lomassa siis aikaiseksi, perille leirintäalueelle. Ajattelin mielessäni, että kyllä tämä ainakin on miljoona kertaa hyödyllisempää kuin ravata sen yhden jäljillä.

Bensa alkoi itseltäkin loppua. Tankkasin auton ja sain puhelua vihdoin hätäkeskukselta, auton tuntomerkkejä vastaava kulkupeli oli bongattu läheltä Oritupaa. Lisäksi poliisipartio oli menossa paikalle. Salaa mielessäni toivoin, että olisivat äiden poimineet saman tien kyytiin, mutta eihän se niin mene. Tiepalvelustakin soitettiin, olivat äitelle soitelleet, tai äite vihdoin oli vissiin tajunnut koittaa soittaa sinne. Tiepalvelun mies sanoi, että ei haluaisi mollata, mutta kuulosti kuin äite olisi ollut paljon vanhempi, ja sekaisin kuin seinäkello. Sanoin, että pitää hyvin paikkansa, en saanut itsekään sen selityksistä selvää. Sain neuvoja, miten laittaa äiten kortti tutkinnan alle, ja miten saada infoa siitä poliisikäynnistä. Hätäkeskuksen kanssa juttelin vielä ja he sanoivat, että poliisi ei siinä käytännössä voinut oikein mitään, kun äite ei ollut sillä hetkellä ajossa.

Loppujen lopuksi, sain ukonkin kyytiin ja suunnattiin kohti Orivettä, etsintäpartiossa oli kulunut jo 3h ( ja ties kuinka monta litraa sangen halpaa bensaa ). Auto löytyi, tankkiin laitettiin kanisterillinen, mikä oli mukana. Kiskaistiin äiten auto käyntiin ja Olli ajoi sen äiten kotiin, mä vein mummun suorinta tietä kans kotio. Mummulaan äite oli jättänyt lapun, kotihoitajille, että olivat lähteneet Pirkon kanssa (en tunne ketään pirkkoa) sairaalaan pappaa katsomaan. Käsiala oli ihan söhryä, kaikista sanoista ei kunnolla saanut edes selvää.. Hain Ollin ja Oton äiteltä. Olli sanoi, ettei kotona käytävä piisannut, kun se horjui siellä. Illan olin kuin perseeseen ammuttu karhu.

Seuraavana päivänä pikkuveli soitteli äitelle, avautui hieman tästä aiheesta, sanoi suoraan, että se oli ihan sekasin ja kysyi, että mitä se äite oikein oli vetäny. Oli kuulemma auttanut naapurin tätiä parvekelaattojen kanssa ja oli ottanut kaksi panacodia ( kunnon kolmiollinen särkylääke). Ja oli sitten saanut oikein kuningasidean. Pikkuveli oli rähissyt äitelle, että eikö se nyt helkkari soikoon tajua, että tollasessa kunnossa ei rattiin mennä.. äite oli myönnelly ja pyydelly anteeks ja kaikkea. Mutta se osaa näyttelyn hyvin. Mä en usko sanaakaan, toivottavasti velikin joskus lakkaisi uskomasta.

Mukavaa tekstiä, eikö?

Kuka pelastaisi mut?

Näkymättömän lapsen tarina ja katoamistemppuja

2008-06-02T22:59:00.002+03:00

Työt alkoivat. Tuntuu ikäänkuin ihan oikeat työt, pitkästä aikaa.

Haasteita on, sitä en kiellä. Voimat on ihan lopussa. Mutta mikä positiivisinta, en ole tarvinnut kertaakaan rauhoittavaa tasatakseni levotonta tai hermostunutta oloa, tai nukahtamislääkkeitä illalla, on ollut oikea, terve väsymys. Enkä edes sydämentykytyslääkkeitä, mitkä ovat varuiksi kassissa, sosiaalisten tilanteiden pelkoon...

Olen minäkin. Melkoinen vyyhti. Mutta josko se siitä.

Yritys on pistetty pakettiin, unohdin vain sellaisen pienen yksityiskohdan kuin verottaja ja pankki. Mitäs pienistä. Ne kun saisi selvittyä, helpottaisi taas vähän.

Onnellisia hetkiä on jo jonkin verran. Henkäisen sitä hetkeä sisääni, ikäänkuin koittaen vangita sen tulevaa tarvetta varten. Sitten voi seuraavassa hetkessä aueta varoittamatta se kaappi, mihin kaikki paha on ängetty. Hetken aikaa voin pahoin ja jalat menevät alta. Kunnes kerään voimani ja tungen väkisin sen kaapin takaisin kiinni. Näen sieluni silmin kaikki ne salvat, epämääräiset oksanpalasetkin, millä tuota vanhaa pariovellista kammotusten kaappia olen koittanut pönkätä.

Paino ei vaan laske. Olen syönyt nyt pullan sijasta ruisleipää, sekä syönyt ihan oikeita ruokiakin, en vain energiajuomia ja välipaloja. Pyörällä on kertynyt 80 km. Johan sitä on kaksi viikkoa kulunut hienoa elämänmuutosta, eikö se paino vois edes vähän oireilla laskusta?

(Tähän väliinhän ei kuulu kertoa, kuinka maha näyttää siltä kuin olisin viidennellä kuulla ja kuinka tissit on kipeät ja se ruisleipä ja kiinankaali ja kaikki maistuu niin helkkarin hyvältä?)

Niin, se näkymätön lapsi. Mä olen edelleen näkymätön. Nyt varsinkin, olen hiljaa ja näkymätön, toistaiseksi, mutta järkyttävintä on huomata, että olen näkymätön itselleni.

Uusi tukka. Normaalisti toisi naisellisuuden ja virkistävän tuulahduksen. Nyt se roikkuu mukana, aamulla se pöyhitään ja sillä hyvä. En näe sitä. En näe olemustani, ulkomuotoani, näenkö sisintänikään?
Ja haluanko nähdäkään? Eivät muutkaan halua. Juhlissa jos ollaan. Jos kerrankin mielestäni sain sievät vaatteet ja tukankin kelvollisesti. Onko minusta yhtään kuvaa juhlakuvien joukossa. Eipä ole. Mitä tästä voimme päätellä?

Katoamistemppu.
No arvannette. Äitehän se.

Veli soitti, kun äitellä on ollut puhelin kiinni, ei ole saanut äiteä langan päähän pariin päivään.
Laitoin tekstarin, tarvisin siltä ompelukonetta takasin. Laitoin viestivälitystiedot päälle luuriini (osasin..), eipä ole vastapuolen puhelin auennut tämän iltapäivän/ illan aikana. Pahinta on, että en edes välitä. Kai?

Poikien juttuja

2008-06-02T22:56:00.002+03:00

Isä ja poika surffaavat netistä auton osia. Vuorossa renkaat ja vanteet.
Juniori kommentoi:

"noi on tosi kiiltävät noi vanteet. tosi himon näköiset."

"noi on kans tosi himot. tuolla tietokoneella on paljon hienoja renkaita"

Isä hihittää vieressä.

Myöntymisen merkki

2008-06-02T19:24:00.000+03:00

Iiro oli arestissa hetken, nyt pääsi yläsänkyyn. Kysyin, että osaako Iiro olla kunnolla. "osaa se, se nylkytti" vastas Otto

Fauna

2008-05-25T21:10:00.001+03:00

iskä: "Mennäänkö joku päivä Särkänniemeen kattomaan noita delfiinejä?"
Otto: " Joo! Ja possuja ja niitä ruukunkikkoja!"

ASkartelua

2008-05-21T17:43:00.003+03:00

Tässä pari korttikokeilua. Viimeinen on tervehdys työkaverille, nyt kun jään tästä nykyisestä työpaikasta pois, ja kun hänkin on jäämässä eläkkeelle, niin halusin erikseen häntä muistaa.

Kuin elokuvissa

2008-05-18T23:18:00.002+03:00

Pojat nukkuu, vihdoin.

Leivon pannukakkua, töihin vietäväksi. Että verstaan pojillakin olisi mukavampi viikko.

Ukko soitti brittilästä, oli mukava reissu, tulee huomenna.

Kaivertaa.

Kaikki ei mene niinkuin elokuvissa, happy ending ja sitä rataa.

Taas samaa rataa. Jos lähtisin, ajaisiko kukaan perässäni, haluten hyvästellä? Jos joutuisin sairaalaan, olisiko kenelläkään mielenkiintoa tulla katsomaan?

Kaikki on vain kuorta. Kauniit tavat edellyttävät nyökyttelyä ja olalletaputtelua.
Päästiinpä siitäkin pahasta.

Näkymätön

2008-05-18T10:10:00.002+03:00

Olen muuttunut näkymättömäksi. Jotenkin.

Sairauden myötä, muut tietävät, mikä minulle on hyväksi ja mitä voin ja mitä en voi tehdä. Ennenkaikkea, mitä haluan tehdä.

Eikä minulla ole lupaa olla heikko ja huollettava.
Minä olen se, joka aina jaksaa hymyillä, kannustaa muita ja keksiä jotain hyviä juttuja, joilla olon saa paremmaksi.

Koska tulee se aika, että pääsen mukaan samoille hiekkalaatikoille, ihan omana itsenäni.
Ja koska tulee se aika, että joku ottaa pyyteettömästi minutkin kainaloon ja keksii jotain, millä olon saisi paranemaan.

Näkymätön lapsi. Sitä aloin piirtämään, kun kävimme Lapualla kuulemassa karua faktaa alkoholismista.

Kiertokulkua

2008-05-16T10:16:00.002+03:00

Olen alkanut käyttämään sanontoja "olin aika kuutamolla", "ennen en jaksanut", " en olisi pystynyt"

Alkaako toipuminen? On päiviä, jotka ovat jo ihan hyviäkin. Ja jotka peräti huomaan hyviksi, ja mikä parasta, osaan ehkä jo nauttiakin niistä.

Mietityttää silti. Mahtaako kukaan tajuta, kuinka syvällä piti käydä? Tajuaako kukaan, kuinka poissa olen ollut, kuinka ahdistunut olo on ollut, kuinka sisintä on riipinyt? Toisaalta se, että pitää tehdä, toisaalta se, ettei jaksa, edes ajatella.

Mikä on toipumisen hinta? Luottotietojen menetys, huoli lasten voinnista ja muistista kadonneet pari epätoivon vuotta, kuin vuorovesi, joka pyyhki mennessään myös tärkeitä muistoja, ei pelkästään sairauden onnettomuutta.

Nyt se pieni sana, EI, on kultaakin kalliimpi. Ja se, mitä Itse Haluan. Kompromissien löytyminen terveellä tavalla ja rajanveto, kipeissäkin asioissa. Haparoivia askeleita edelleen, mutta se punaisen langan pää häämöttää, ehkä saan siitä kiinni.

Valmista

2008-05-14T08:26:00.001+03:00

Aloin virkkaamaan, hetken mielijohteesta. Ja sain valmista. Mutta Miksi Oi Miksi tein tyttövauvalle sopivan lierihatun?

No, ei kai sen niin ole väliä. Kunhan sai luotua jotain, ja mikä parasta, valmiiksi asti ;)

On - Off

2008-05-12T14:36:00.003+03:00

Off:
pistän verstaan pakettiin. Olli tekee pitkää päivää ja mulla ei vielä ole niin paljoa voimia, että voisin pyörittää nettibisnestä ja markkinoita ihan tosta noin vaan. Se viritetään pystyyn uudestaan sitten kun aika on kypsä. Olen tyytyväinen, mutta haikea.

On:
sanoin itseni irti, sain kuulla, että pääsin softapuolen tuotemarkkinointiin töihin, uusiin haasteisiin. Iso hyppy ja jännittää suunnattomasti.

Äitienpäivä

2008-05-12T09:48:00.003+03:00

Ihana sunnuntai.

Aamulla lähdimme liikenteeseen heti kun saimme silmämme auki ja pojat pukeisiin. Harvinaista herkkua, kun koko poppoo oli toimessa mukana, eikä tarvinnut repiä perhettä kuin riippaa perässä. Kävimme muorilassa, haettiin veli mukaan ja siskon perhe tuli samaan aikaan. Muori tykkäsi.

Äiteä piti käydä pikaisesti moikkaamassa siinä välissä, mutta oli lähtenyt sitten reissuun, joten tipautimme kukat sen ikkunalle ja jatkoimme kotiin, Ippo nukahti päiväunille ja kotona aloin tekemään jälkiruokia ja siivosin loput, mitä siivottavissa oli. Olimme kutsuneet anopin ja miehen veljen perheineen meille päivälliselle, ukko kokkasi.

Silitin liinan pöytään, järkkäsimme kaikille istumapaikat. Tein pihan hiirenkorvaisista oksista lautasliinarenkaat servieteille, otin paremmat lasit juomalaseiksi. Ukko putsaili jenkkinsä moottoria vielä pihalla. Kuorrutin sacherin ja tein rahkan valmiiksi ja huilailin sitten vaan hetken.

Lähempänä h-hetkeä patistin ukon ruoanlaittoon ja vain vaivoin sain pidettyä näppini irti tuosta toimenpiteestä. Ukko kokkasi meille uuniperunoita, kahdella eri täytteellä, salaatin, kukkakaaligratiinia ja sisäfilettä grillattuna. Aivan taivaallista. Pojatkin olivat mallikkaasti, välillä riehuivat ylenpalttisesti, mutta se on niille aika luontaistakin. Lauloivat monta kertaa "paljoononneaaavaaan". Sain edellisenä päivänä jo ukolta korun, kalevala-malliston Helinän. Taivaallinen.

Osasin kerrankin vain olla. Nauttia ja antaa muiden tehdä ja touhuta. Sain myös touhuta sitä, mistä eniten pidin, teimme kodista kauniin ja kiireettömään.

Tätä lisää. Kunpa vaan saisin taas tämän olon pysymään. En saa antaa kenekään siihen vaikuttaa, mutta se ei olekaan sitten ihan helppoa.

Eläimellistä menoa

2008-05-06T20:59:00.003+03:00

Löysin kissamme tänään ulkoilmailemasta ja kerkesin peräti kameran kanssa perään:

ja vähän muita elukoita:

Pikkukirjoja

2008-05-03T14:02:00.003+03:00

Perjantain googletukset veivät taas mennessään.
Vuorossa on maze-book,
tässä ensimmäiset raakileet:

Se on kesä

2008-05-03T09:34:00.003+03:00

Kiitos rakkaat kommenteista. Eihän tässä muuta voi kuin että "elämä on.."?

tuo otsikko.

Se todella on kesä. Katsokaa vaikka. Olen hyttysmagneetti:

Matalalla

2008-05-01T21:46:00.002+03:00

Missä on voima? Missä on vimma ja sinnikkyys? Missä inspiraatio, toivo ja innostus?

Hauskaa vappua. Puhuimme siskon kanssa, lapsuudestamme. Hauskimpia hetkiä? Joulut ja synttärit, silloin piti pitää kulissia. Iltasadut? Me käytiin olohuoneessa huikkaamassa hyvät yöt, ei meitä peitelty tai suukoteltu. Kivoja ihmisiä? Kodinhoitaja, Eila. Oli aika usein ja opetti laulamaan Leipuri Hiivan. Ihmetyksiä, kun kavereilla syötiin aamupalaa yhtä aikaa, alitajuisia reaktioita, ei meillä käynyt kukaan kaveri, ei me pyydetty. Siskon muisto; kuinka hän alle kouluikäisenä mietti, kun saunavuoro jäikin välistä, että hetkinen, pitäisikö hänen käydä jossain välissä suihkussa tai jotain? Kasvettiinko pumpulissa..? Siltä tuntui aiemmin, mutta nyt se alkaa osoittautumaan jossain määrin lasivillaksi.

Vettä myllyyn lisää äite. Soittelee vähän väliä. Haimme sen auton, äijät laitto katsastuskuntoon ja se leimattiin ja vaikka mitä. Siinä vaiheessa kun autoa lähdettiin hakemaan siltä, se oli kauheasti olevinaan oksentanut, milloin 2, milloin 4 päivää. Selvisi, että äite on saanut mummulta levyllisen nukahtamislääkkeitä. Kivakiva, siitähän saa hauskat bileet aikaiseksi, täsmääkin aika hyvin, levyllinen vissiin loppunut, alkaa kroppa reagoimaan.

Pohtii vielä puhelimessa, että kun oli lapsenlapsia hoitamassa, kun nämä olivat kuumeessa, olisko siitä tullu tällanen oksennustauti. Joopajoo ja daapadaapa, alkaa käydä paksuksi tämä selostus.

Sitten pitääkin saada jo autoa alle. Luulisi, että jos on kohta viikon oksentanut niin olisi sen verran heikossa hapessa, että huilailisi vain kotosalla, mutta ei. Siskolle soitti, että pitää päästä rannalle, veljelle vähän saman tapainen tarina, mulle taas, että käyttäisi mummua sairaalassa pappaa katsomassa.. mielenkiintoista puuhaa toipilaalta. Kärttää autoa; huomenna tarvii ainakin. Muuten hyvä, mutta se huominen oli vapunpäivä. Apteekkiin olisi kuulemma pitänyt päästä, harmi vaan, että kyseiset ilopillerilaitokset ovat silloin kiinni.

Veli heltyi vihdoin, toi äiten tänne, pyykkäämään vaatteitaan, sillä on vielä pesukone irti, se vaatii putkiasennusta kylppärissä. Ja voi jesta sitä vuodatusta, kuinka tuli vihreää limaa ja kuinka farkut ei ennen mahtunu päälle ja voi jessus. Ja kyllä nyt tuli kommenttia; näytätpä sä väsyneeltä, ootko säkin tulossa mahatautiin, voisinkohan mä ottaa noita poikia hoitoon jne jne.
Muuten hyvä, mutta muksuja ei äitelle enää viedä.

Ja sellainen pikku pointti vielä.
Äitellä oli kamala hätä saada auto alle, että pääsis rannalle tai sairaalareissuun tai apteekkiin tai ulos tai jotain. Ei sanaakaan siitä, että pääsis käymään moikkaan poikia ja tuomaan lapsenlapselleen 4v-onnittelut.

Miten kerätään itsensä kasaan? Miten panostetaan työhön ja perhe-elämään? Miten jätetään huomiotta? MITEN?!?!?

Uusia kirjaimia

2008-04-28T11:11:00.001+03:00

Otto osaa jo kirjoittaa oman nimensä itse.
Kirjoitteli sitä pari kertaa ja kysyi sitten isältään, että miten isän nimi kirjoitetaan.

Iskä kirjoitti malliksi OLLI. Kertoi, että keskimmäisen kirjaimen nimi oli L ja lopussa oli I niinkuin Iirossakin.

Otto vääntää kirjaimia paperille ja hihkuu iskälle: "kato iskä, tossa on niitä ällöjä (=älliä)"

Harjoitus tekee mestarin

2008-04-28T11:08:00.003+03:00

Otto oli menossa isänsä kanssa amerikan autoja katsomaan Pirkkahalliin. Juttelimme siitä automatkalla, ja Otto tuumaili samalla, että siinä on R siinä sanassa, se on jännää, kun sen kirjaimen kerta nyt on oppinut.

Otto:"Me mennään Pirrkkahalliin. Ärrällä. Siinä on Är siinä sanassa."

Iiro:"Piikkahalliin. Ällällä."

Tuokiokuva

2008-04-28T11:00:00.002+03:00

Lauantai-illan nukutusrumba menossa, vanhemmat tiirailevat Biisikärpästä telkkarista. Pikkuihminen kääntää ja vääntää sängyssään, uni ei tahdo tulla millään.

Telkkarista kuuluu laulun sanoja "taksin katolla vilkku, yön ainoa valopilkku.."

Rappujen alla pikkuihmisen sängyn reunalla istuu pörröpäinen naantalin aurinko, heiluttelee jalkojaan ja hokee: "valotilkku, valotilkku"

vappu tulee, mutta tulkoon

2008-04-27T21:54:00.002+03:00

Lastenjuhlat tulossa. Alkuviikko meni maanisissa tunnelmissa, sain siivottua. Kaikki vaatteet kaappiin, muksujen lelut laatikoihin, lajiteltuna, lattia jopa näkyi jälleen.

Sitten tuli hammaslääkäri, sen jälkeen työhaastattelu. Siihen ne voimat sitten menivätkin.

Kummitäti tuli apuihin, sain vähän leivottua ja ukkokulta oli kotona aamun, saatiin vähän siivottua.

Rapatessa roiskuu, tässä leipomustuloksia;

kuten näkyy, koemaistiaisia on otettu jo jokunen.

Pyyteetöntä rakkautta

2008-04-10T19:45:00.002+03:00

Kaiken hulinan keskellä.

Arki-ilta, mamma on jo vähän räjähtänyt, vaipanvaihdon jälkeen verkkarit valuneet puolitankoon ja paita noussut napapaidaksi, paljastaen valtaisat jenkkakahvat.

Pieni käsi taputtaa paljasta ihoa. Mitäs nyt? Vieno hymy Ipon kasvoilla; "mää tutu (=pusu) tähä"

Kyykistyn vähän ja saan maailman ihanimman pusun eikä jenkkakahvatkaan tunnu enää niin kamalilta.

Tiskirätti

2008-03-27T19:41:00.002+02:00

Se on päivän teema. Fiilispuolella nimittäin.

Aamu oli Paha. Kaikki ajatukset olivat vain Pahoja ja herääminen oli yhtä tuskaa.

Puoliltapäivin piti lähteä liikenteeseen, lupasin viedä mummua sairaalaan pappaa katsomaan. Ajelin lumituiskussa mummulaan, mummu hämmästyi, mutta puki mielissään päällensä ja istui auton kyytiin. Päivitteli, kuinka ei muistanutkaan, miltä minä näytin, oliko siitä kauan, kun olen viimeksi käynyt? Viikonloppuna käytiin, muistuttelin pitkin matkaa.

Pääsimme Hatanpäälle, löysimme parkkipaikan, hissillä ylös.. tullessa vielä mietimme, että onkohan pääovella olevat ambulanssit tuomassa vai viemässä. Osaston ovella tuli pappa vastaan, ambulanssimiesten tönäämänä. Ihan reporankana. Säikäytti. Kipitin hoitajan pakeille, mihin pappaa viedään, sanoivat, että siirretään Kaupin sairaalaan, tuolla se on juuri menossa. Kipitän ambulanssimiesten perään, että mihin vievät, voiko tulla perässä. Voi kuulemma. Hoitaja onneksi vielä yhytti, mummu ihmettelee ja on hämillään. Istutan mummun penkkiin ja seuraan hoitajaa, joka etsii lääkäriä käsiinsä tovin. Puhuu jotain infarktista. Lääkärin mukaan vointi on vain huonontunut ja sosiaalihoitajien kanssa on alettu puhumaan vanhainkotipaikasta. Kiitän tiedoista ja koitan keksiä, mikä tilanne olisi oikeasti ja mitä mummulle voi kertoa.

Käymme matkalla kaupassa, mummu ostaa papalle vietäväksi kovasti hedelmiä, kotiin kaksi pakettia margariinia ja kaksi pussillista leipää. En hennonut huomauttaa, että se yksin siellä on niitä syömässä...

Sitten suuntaamme kohti Kauppia. Mummu toisteli moneen kertaan, että kyllä se huomasi, että me näimme sen lähtevän, on hyvä, että se tietää, että mummu tietää, missä pappa on. Navigoimme hoitajien avustuksella oikealle osastolle, vastaan leijuu kakka-aromit. Vanhuus, sitäkö se on? Pyörätuoli ja kakkavaipat? Saamme tiedon oikeasta huoneesta, siellä on lääkäri papan tykönä. Koittaa herätellä pappaa, joka hengittää rohisevasti, ei reagoi. Lääkäri kysyi, onko pappa ollut pidempäänkin tuollainen? Eilen olin käymässä Hatanpäällä, pappa jutteli, söi itse, manasi hoitajia, jotka eivät tuoneet nenäliinoja.

Mummu meni papan viereen, silitti kädestä ja huhuili, että muori tässä. Pappa örähti, ikäänkuin ymmärtäen. Juttelimme hetken lääkärin kanssa, hyvästelimme papan ja lähdimme autolle. Mummu mietti kovasti, että Kaupissa pappa varmaan paremmin toipuu ja ne saavat siellä sitä kuntoutettua, mutta realiteetti on, että jos ei nyt ole menoa viimein, niin ainakin vanhainkoti kutsuu. Elämän kiertokulku. Raakaa ja surullista. Onko vanhuudessa mitään riemua? Voi luoja, jos vaan jaksaisi käydä siellä. Jos vaan jaksaisi.

Päästäistä

2008-03-21T18:38:00.002+02:00

Aika menee kamalaa vauhtia.
Viikko armonaikaa, sitten töihin. Ei natsannut rautakaupantädin ura.

Pääsiäinen tuntuu tuskaisen pitkältä kidutukselta.
Ukko on hommissa ja me koitamme pysyä järjissämme keskenämme. Hankaloittavaa on lähinnä mun olotilani. En jaksaisi edes itselleni pukea, saatika sitten noita, joista toinen kiukuttelee ja toinen vain haahuilee ja haaveilee.

Huomenna on mielenkiintoinen ateria anoppilassa. Ruoka on aina fantastista, anoppi tekee aivan mahtavaa lammasta, mutta käly ja anoppi ovat tukkanuottasilla, joten tunnelma voi olla vähintään kylmähkö.

Mä en tiedä, mitä mä tekisin, mitä mä haluaisin tehdä ja mihin mä edes pystyisin.

Olisipa jossain karhunpesä, johon pääsisi piiloon, kukaan ei löytäisi ja olisi ihan hiljaista.........

Kuinka matalalla?

2008-03-17T07:45:00.002+02:00

Vauhtiviikko luvassa.
Siihen sopivasti alustuksena viime yön mietteitä:

Onko se rohkeutta, että päästää irti ja vajoaa pohjalle?
Onko se voimaa, että räpistelee henkihieverissä, juuri ja juuri pinnan yläpuolella?

Jos joutuisin sairaalaan, tulisiko kukaan katsomaan minua?
Jos joutuisin sairaalaan, korjaisivatkohan ne siellä nuo hampaat samalla, kaikki kerralla?

Pappa joutui sairaalaan perjantaina. Keuhkokuume.
Pomon juttusille tiistaina.
Tatskan päivitys todennäköisesti torstaina.
Silmälasit maanantaina.
Lääkäri keskiviikkona.
Pääsiäinen liian kauan.
Mämmi aiheuttaa ilmavaivoja.

Kakutus

2008-03-11T13:57:00.004+02:00

Harjoitusta vaatii vielä mutta innostus kokeilemaan on kova:

Paniikinomaista

2008-03-04T08:21:00.003+02:00

Puran tässä viimeisiä paniikinrippeitä ennen työhaastattelua.
Kuinka olla vakuuttava, ammattimainen ja tyynen rauhallinen ja samaan aikaan pirteä ja ystävällinen ja kaikkea

uh

ihminen on inhimmillinen olento, ei kaikkea Voi olla.

Sitten kun siitä piinasta pääsee, niin pitää alkaa suunnittelemaan serkun kihlajaisiin leivonnaisia. En tiedä vielä, kuinka ison osan joudun itse leipomaan ja kuinka paljon serkku tekee itse, mutta hommia on tiedossa, yhtä kaikki.

Sitten on vielä kummitädin häät.

Ja äite on juuri varmaankin tehnyt kaupat omasta asunnostaan, kas kun ei ole vielä soittanut.

Eli siis ihan tavallista arkea, mikäs tässä ihmetellessä...

Niin ja siis tämä oli päivien osalta, yöt ovat oma ohjelmanumeronsa :(

Hämärän rajamailla

2008-03-03T04:27:00.002+02:00

Kaikkimulleheti.

Haastattelu tulossa, olen "kärkikahinoissa" kohtuullisen mielenkiintoiseen työpaikkaan. Aiheuttaa kiitettävästi stressiä, pelissä on aika paljon kuitenkin.

Nykyisen työpaikan asenne haisee ja pahasti, jopa firman työterveyslääkäri moitti toimia. Nyt siitä sitten pääsisi uusille urille, mutta kolikon kääntöpuoli on, että se vaatii voimia, keskittymistä ja kaikki-peliin -asennetta.

Iiro huutelee öisin taas, nyt otin sen tuohon viereeni sohvalle, että ukko saisi myös tovin nukkua. Sen verran levoton pikkumies, että oman turvallisuuteni vuoksi siirryin hieman kauemmas (=tähän koneelle), toinen syy on, etten saanut enää unta.

Aikuisuus on typerää.
Katsot, kuinka lapsuuden tärkeimmät henkilöt kuolevat päivä kerrallaan. Koitat luotsata uusia pikkuihmisiä sellaisille urille, että pärjäävät raadollisessa ihmissuhdeverkostossa. Ja huomaat, kuinka juuri nuo urat tekevät elämästä vaarallisen. Jos kulkemassasi urassa tuleekin liian jyrkkä mutka, on sivuluisun vaara, puhumattakaan, että ura onkin umpikuja. Kuin koko maailma romahtaisi, ja siitä sitten pitää vaan tyynen rauhallisena koota palaset ja etsiä uusi väylä. Ei helppoa.
Mutta kuka tätä helpoksi on väittänytkään...

Yön pimeät tunnit ovat viluisia. Olohuone hehkuu oranssia valoa ja neulekori kuiskailee kutsuvasti. Välillä kuuluu tuhinaa tai kuorsausta, levollinen ääni. Seesteinen hetki, joka saa kehon unihorteeseen, mieli jatkaa vaellusta, huoneesta toiseen.
Uni on armollinen.

Kuoleman kielissä

2008-02-23T17:05:00.003+02:00

Poikia kiellettiin koskemasta uuden ravun kuljetuspussiin.
Otto säesti kieltoa: "Nii se rapu voi kuolla kun se yrittää mennä hengistä pois"

Onneksi

2008-02-22T10:41:00.002+02:00

Ottoa sattui, alkoi kamala parku.
Tuli vinkumaan tuttuun tapaansa, että puhalla.
No, tein työtä käskettyä, puhalsin.
Otto totesi:"Nyt helpotti. Onneks ei tullu kyyneleitä"

Lisätään vaan.

2008-02-15T16:53:00.003+02:00

Iiro on kipeä. Päiväkodista soitettiin, että tulkaa hakeen, yli 39 kuumetta.

Lisätäänkö vielä jotain?

2008-02-15T02:41:00.003+02:00

Ystävänpäivä.
Melkoinen sellainen.

Aamulla soittaa äite. Sekaisin kuin seinäkello, tämä jatkoa edellisen päivän samanlaisille soitoille. Sisko soittaa, että mitä tehdään. Kunnan terveysneuvonta kehottaa soittamaan 112. Päädymme odottamaan jokusen tunnin ja menemään itse sinne paikanpäälle katsomaan tilannetta.

Kuluu tunti, ehdin käydä pikkuveljen kanssa kahvilla, jonka jälkeen pätkähtää taloudellinen takapakki nurkan takaa. Aiheuttaa lisää päänvaivaa, mutta se on onneksi maallista.

Sisko kysyy, joko lähdetään liikenteeseen, meidän piti mennä juhlamekko-ostoksille pääasiassa tänään. Äite soittaa samaan syssyyn, selittää sekavia, pyytää kahville. Eipä siinä muu auta, kaupan kautta, täytämme samalla tämän jääkaappia hieman. Aika mahdoton tilanne, ainoa lohtu on, ettei viinapulloja löytynyt mistään. Lääkkeet lienevät ainoa syyllinen?

Passitamme äidin nukkumaan ja käymme siskon koulun kautta, sitten ostoksille. Tämä oli mukava osuus, siskolle löytyi fantastinen illallismekko ja siihen mätsäävät korut. Kahvittelu ja anoppi kyytiin, pojat menevät sille hoitoon loppuillaksi. Suunnistamme päiväkodille hakemaan poikia, siellä tilanne päällä.

Otto on tönäissyt päiväkotikaveriaan, ovenkulman ollessa väärään aikaan väärässä paikassa. Vekki kaverille päähän ja Verta. Kuulemma yllättävän vähän, mutta yksi tädeistä keskittyy painelemaan uhrin päätä ja Otto nököttää uhmakkaan sanattomana, kun kysyn siltä, mitä on tapahtunut. Anteeksipyyntö on ilmeisen välttämätön ensi tilassa, tilanne oli vasta syntynyt. Nämä tilanteet päiväkotimaailmassa tuntuvat lähestyvän terroristihyökkäyksen mittakaavaa, joten olen jokseenkin aseeton ja paniikissa. Uhri on levollinen, pikkuihmiset hyörivät, koitan pukea jumpittelevaa Ottoa, hiillostaa häntä samaan aikaan anteeksipyynnön pariin ja estää Iiroa kiikuttamasta toisen kaverin isän kenkiä minulle jalkaanlaitettavaksi. Vihdoin löytyy tepsivä uhkaus, Otto ei pääse mummulaan, jollei pyydä kaverilta anteeksi. Tulee kiire, sillä kaveri menee isänsä seurassa jo autolle. Isä on onneksi kohtuu rauhallinen, mutta tiukka kysymys alkuun "kukas se otto näistä on" ja päiväkotitätien toteamus, että teillähän on se kehityskeskustelu ens vkolla, saavat minut panikoimaan. Kivaa tiedossa, jeejee.

Jätin pojat riehakkaina anopille, puhelimen akku loppui, en saanut Ollille ilmoitettua, että kotiutumassa olen. Puuskahdan sisälle, siellä ukkokulta imuroi keittiötä. Kysyi, hyvinkö menee.. Tiedustelin, että haluaako se Todella tietää.
Pulautin aamupäivän uutispaketin ja uuvahdin ukon syliin.

Puoliskoni kertoi, että oli ajatellut Manserock-musikaalia, mutta se ei juuri tänään mene. Mitä jos mentäisiin ihan leffaan, katsotaan jotain kevyttä, vaikka Asterix, käydään sitä ennen syömässä..

Ilta oli fantastinen juuri sellaisenaan. Jutustelua. Ei mitään ajatustoimintaa vaativaa nähtävää vaan rötkötettävä leffa (jonka aikana ukkokulta meinasi jokusen kerran nukahtaa), kaupan kautta poikia hakemaan, anoppi oli jokseenkin uuvuksissa, mutta onneksi kello ei ollut vielä edes yhdeksää, joten pääsi ajoissa hänkin nukkumaan.

Kotiin. Kotimatkalla jututin Ottoa päiväkotiturman tiimoilta. Ensimmäinen reaktio oli, kun kysyin, että mitä siellä päikyssä oikein tapahtui, että "en halua kertoa". Latasin pienimuotoisen kuulustelupatterin; tönäisitkö sinä? kompastuiko ystävä? tuliko teille riitaa? totta pitää sitten puhua. et kai tehnyt tuhmuuksia? en muista mitä kautta sain puolustusta murrettua, mutta pikkuhiljaa pääsimme juttelualueelle, pienin kehunpoikasin välillä, myönteinen kysymys sekaan heitettynä, johon oli helppo vastata, perään pahempi, johon kirposi sitten helpommin vastaus, sitten johdatellen, että muistathan, että ei saa taistella, ei töniä, kysytte päikyn tädeiltä jos haluatte taistella, että missä saa ja kaikki ei halua ja muistathan nyt.. Sitten vielä mietin, kysyinkin Otolta, että mitä jos tehtäisiin kaverille kortti. Sellaisia asioita, mistä hän pitää. Koska kaveria sattui kovasti. Se voisi piristää kaverin mieltä, Otto voisi vielä halata häntä päikyssä ja silloin Otollekin tulisi mukavampi olo. Päätimme yhdessä kirjoittaa, että parane pian, otto signeerasi sen itse vielä.

Ennen nukkumaanmenoa kyselin Otolta vielä, muistaako se, mistä autossa puhuttiin. Muisti se, ja muisti myös mitä oli sovittu. Ei saa töniä, eikä lyödä. Hyvä niin, pieni ihminen.

Silti,
yksi iso mies ja kaksi pientä ihmistä ja kissa parisängyssä ajaa mamman koneen ääreen miettimään maailman menoa.

Tähän saattaa olla tulossa vielä nyanssi. Mutta en uskalla edes ajatella sitä vielä. Varaudun jo henkisesti.

Pieruhuumoria

2008-02-01T21:10:00.000+02:00

Iskä: "oho, tuliko noin iso paukku"
Otto: "joo ja se pieru jutteli"
Iskä (hihittäen) "no mitä se sitten sanoi?"
Otto: "no että kakka on tulossa"

Tervanjuontia

2008-01-10T10:16:00.000+02:00

Mahataudit selätettiin viikon sairastelun jälkeen, mutta henkäistä ei voi. Otto passitettiin heti ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeen kotiin, silmätulehduksen takia. No, lääkärin mielestä silmätulehdusta ei kuitenkaan ollut, mutta korvatulehdus sen sijaan.
Ja kun Otto alkoi toipumaan, kuumeilun aloitti nyt sitten taas Iiro.

Uskomatonta. Alkaa olla voimat totaalisen loppu.

Lisäksi, pappa on mennyt huonompaan. Siltä oli tähystetty vatsaa, veikkaan, että nyt on lopun alku. Papalla oli joskus aikaisemmin kasvain, joka leikattiin pois, nyt keuhkoissa oli ollut jotain varjostumia ja minkä muun takia vatsaa olisi tähystetty sitten..

Äidille sentään löydettiin asuntoa, eilen jätettiin tarjous, mutta se edellyttää rahoitusjärjestelyjen "viimeistelyä", äiti ei osaa niitä alkuunkaan ja huokailee vaan että ei hän lainaa saa.

uh

Pikkuhiljaa

2008-01-03T23:57:00.000+02:00

Iiro on jo vauhti päällä toipunut.. sanotaan nyt vaikka 80%:sti mahataudista, Otto tänään vielä oksenteli ja ripuloi. Eilen pyysin Ollia tulemaan kotiin kuuden aikaan, tuli vähän jälkeen viiden, tänään kaipasin apua puoli viiden aikaan, tuli puolen tunnin päästä kotiin. Tosin, kun mentiin anoppilaan niin sieltä karkasi hommiin, mutta kysyi multa ensin, oliko ok.

Helpotus oli, kun Otto sai jäädä anopille lepäilemään ja yökylään.
Nyt on Iiro unilla, mokka-toskakakku tehty, vegaanisten mokkapalojen pohja uunissa ja pätkiskakun ainekset tuossa polttelevat. Lisäksi vessa on pesty ja tiskit pyörivät koneessa.

Taivas pudotkoon niskaani, että saan nukuttua. Joka niveltä särkee.

Startti

2008-01-01T04:49:00.000+02:00

Niin. Vuosi 2008.

Alkoi tilityksellä miehen kanssa. Mutta saimme ilmeisesti kuitenkin jotain aikaiseksi, jotain joka kantaisi meidät ainakin kevääseen, ehkä koko vuoden läpi. Istahdimme lopulta sohvalle ja mietimme, että odotammeko, että Ippo herää ensimmäisen kerran ja katsomme elokuvaa sen aikaa, kun yläkerrasta kuului.. <>
Otto oksensi.

Sillä alkoi sama tauti, on nyt oksennellut puolen tunnin välein. Siihen mausteeksi Iiro ottaa hysteriakohtauksia tai herää muuten vaan Oton vaikerrukseen, nyt Iiro nukkuu tuossa viereisellä sohvalla ja minä koitan etsiä unta. Otto ja ukko nukkuvat makkarissa.

Ainoa valopilkku on se, että Otto sentäs osuu vatiin, toisin kuin pikkuveljensä, joka kuorrutti lähiympäristönsä huolellisesti, mutta toki, eihän sille mahda pieni mies mitään :/

Vaihtuuko se ollenkaan, vai jatkuuko sama soopa?

2007-12-31T21:35:00.000+02:00

Vielä on pari tuntia aikaa. Vielä ehtii tapahtua. Lähestulkoon pelkästään huonoja ja hurjia uutisia viime päiviltä. Uskomatonta!
Auringonpilkkuja, maailmanloppu, mitä ihmettä on tekeillä?

Pesänrakennusvietti on korkeimmillaan, äitelle pitäis kans kämppää etsiä, hermot menee vielä herkemmin kuin ennen, eikä ipon sairastelu paljoa tilannetta auta. Pappa joutui sairaalaan jouluaattona, sydämen ja munuaisten vajaatoimintaa, ei helppo nakki enää korkealla iällä, muutaman aivohalvauksen jälkeen. Mummulla todettiin alzheimer syksyllä, se on nyt aika huonona kans.

Nyt ollaan siis oltu kotona ja Olli on kerran jo karannut työmaalle. Tein tänään burgundinpataa ja lohkoperunoita, ajattelin, että hyvä ateria kotona koko porukalla olisi kivaa, mitäpä tekee mies. Ilmoittaa menevänsä tekemään öljynvaihdon pakettiautoon, että huomenna pääsee heti hommiin.
Mulla kiehahti, mutta sain sentään pidettyä mölyt mahassa ja koska ruoka oli juuri valmista, ei ukko kerennyt lähtemään. Toi on kai sitten sen "huumoria", mutta muhun se ei uppoa sitten millään nyt.

:(

Mutta siis.. Loisteliasta ja riemukasta ensi vuotta kaikille. Tasapuolisesti.

Ettei taas olisi liian helppoa

2007-12-29T21:40:00.000+02:00

Tämä alkaa saavuttaa surkuhupaisat piirteet tämä meidän elo. Tapaninpäivän jälkeen lähdimme hyvinansaitulle lomalle kylpylään, täysihoidolla 5 vrk. No. Olimme 2 vrk.
Ipeksi on sen verran rajussa mahataudissa, että kävimme päivystyksen kautta, kun lähdimme ajamaan kotiin.

jeejee.

jotain valmistakin

2007-12-18T23:50:00.000+02:00

joululahjojen kuvakavalkadi. kauhistukaa, olkaa hyvä.

Maastokuvioinen mohairhuivi, söpöä, eikö totta?

Vähän onnistuneempi versio, helmineuleella ja palmikolla. Kuva(aja) on huono, mutta on kyllä kamerakin. Siinä on jo kaksi laastaria, jotta se pysyisi kasassa.

Pari pitsiliinaa arkistoista. Pitäisi vielä ne höyryttää, niin olisivat parempia.
Sitten jokunen omituinen pipo kavereineen ja noihin neliskanttisiin pitää virittää vielä tupsuja.

Sirkusesitys

2007-11-26T19:04:00.001+02:00

Tarhassa oli ollut sirkusesitys. Iskä kyseli Otolta, että olikos siellä taikuria.

"joo, ne vihaset pellet vei sen taikurin kaikki vaatteet!"

:O

Rakkautta on...

2007-11-25T00:20:00.000+02:00

Keskustelu autossa,

Kävimme Hopstopissa, ystävättäreni kummityttönsä kanssa, Olli ja pojat ja minä.
Otto kertoo tohkeissaan:
"mä menin tiitä tynnyriliukumäettä ja huusin että jjihuu, kun se on kivaa ja mä niin Rrakatstan sitä tynnyriä"
Ystävätär takapenkiltä tiedustelee:
"Rakastatkos sä Otto Iiroakin?"
Otto vastaa hyvin tomerasti:
"Ei, mää rakatstan nyt tsitä tynnyriä"

Matalalla. sitä juuri.

2007-11-25T00:05:00.000+02:00

Matalalento jatkuu. Napsahtelen pienimmästäkin ja valvon yöt ja hermoilen kaikesta.

Viime viikon Olli oli kiitettävästi kotona. Tänään se tuli meidän kanssa HopStoppiin, vaikka se oli mun varasuunnitelma, millä pärjäisin tämän päivän poikien kanssa. Sitä ennen kerkesin kuitenkin räjähtämään sille, koska se saapui kotiin vasta niin myöhään, että pojat ehti olla leikkimässä kaikenkaikkiaan vaan puoli tuntia.

Tänään valmistui tynkäkaulahuivi novitan karusellin jämästä, mitä jäi, kun sain valmiiksi pipon. Minä. Sain valmiiksi!
Lisäksi päättelin varmaan vuoden tuossa maanneen BO-huivin, vaaleanpunaisesta kittenistä. Niin ja Kädentaidot-messuilta ostetut 2 lankakerää on myös tuhottu, kaulahuiviksi nekin, helmineuletta ja keskellä 6s levyinen palmikko. Meidän kamera on rikki, en saa niistä heti kuvia, mutta pitää todistusaineistoa jollain keinolla ottaa, tietenkin!

Työvoimatoimistoon varasin ajan. Urasuunnitteluun.
Vähän toisaalta utopistista. Tällä hetkellä ei ole toivoakaan, että "vanha koira oppisi uusia temppuja". Eikä kukaan huoli tällaista hommiinkaan.
Äsken loppui juuri "Naisen tuoksu". Koskettava elokuva ja siitä jäi paljon tunteita pinnalle. Se riittämättömyys. Lähestulkoon käsinkosketeltavaa.. se tunne, että minusta ei ole enää mihinkään. Eikä ole koskaan ollutkaan? Niin, kysymysmerkillä, sillä en tiedä. En haluaisi uskoa, että olisin vain keskinkertaisuus ja kaikki mitä olen koittanut tehdä, on ollut suunnilleen armopaloja työmaalta.
Sekä se, että joskus olisi joku, joka seisoisi rinnallani, takanani, tukenani. Täysin. Valaisi sen uskon, millä siirretään vuoria, sen voimantunteen, millä pystytään mihin vaan ja mistä ammennetaan voimia jaettavaksi perheelle, lapsille perinnöksi.
Onhan minulla mies, seisoo rinnallani periaatteessa. Tekee niska limassa hommia, että perheellä olisi leipää pöydässä ja mamma saisi shoppailla välillä. Mutta rahalla ei saa voimia. Eikä niitä minun tarvitsemiani voimia saa edes hormonivalmisteilla.

Avutonta. Miten paljon sitä ollenkaan tarvitseekaan toisia ihmisiä. Haluaisin selvitä Yksin! Pärjätä ja osata.

Kannattiko kiukutella?

2007-11-21T20:21:00.000+02:00

tällä kertaa sanoisin, että ehkä kannatti.

Olli on toista iltaa kotona, ennen kuutta tuli.
Vaikuttiko asiaan se, että lääkäri lähetti terveiset, että jos ei halua vaimoaan sairaalaan, niin olisi ihan kiva, että koittaisi olla iltaisin kotosalla, siitä en osaa sanoa, mutta helpottunut olen.

Ettei menisi liian helpoksi, niin huomenna on taas hammaslääkäri. Viime kerralla se keksi tehdä juurihoidon, elämäni ensimmäisen sellaisen *yök* *pyörtymö*

Mahdotonta menoa

2007-11-21T08:15:00.000+02:00

Viimeisen viikon aikana on otettu pohjakosketuksia. Voiko alemmas mennä, sitä en tiedä, mutten kyllä halua alkaa selvittämäänkään.

Tuntuma siis lähinnä, että en kelpaa enää mihinkään, en osaa enkä pysty oppimaan, tuo viimeisin pahimpana.

Olli on siitä osansa saanut, oikein todella. Mutta sai se sen aikaan, että se tuli eilen kotiin jo viiden aikaan (iltapäivästä, tarkennus)

Iirolla vältetään nyt. Mitähän siellä siis oli, maito, muna, soija, herne, tomaatti, paprika, kaakao, mansikka, sitrukset, kala... Eilen taatusti oli sellaista ruokaa, että yhden ainutta noista se jätkä ei saanut. No, eikö illalla sitten ihan hirveä uikutus, poskien rusotus. Enää ei voi olla kuin maissi tai porkkana, joista epäilen maissia. Kiva sinänsä, maissitärkkelystähän ei ollenkaan tungeta mihinkään.

Tsiisus.

Tänä aamuna oli sitten vaikeaa. Onneksi ei Otolla sentään, se heräsi kohtuupirteänä, puki itse päälle eikä kiukutellut yhtään. Iiro otti sitten senkin osuuden. Kun sain sille pojalle vaatteet päälle, olin itse aivan hikimärkä! Ja puin vielä ns. kevyen varustuksen, en mm. kaikkia ulkovermetyksiä läheskään.

Pieni. Reppana.
Sillä on huuletkin ihan kuivat.
Pahaa tekee.

pitkän pitkä tie

2007-11-19T00:16:00.000+02:00

Onko rakkautta ilmassa
onko tänään turvallista ulkona
Vai onko vuorotteluvapaalla
samaan aikaan sekä Allah että Jumala
Mä en avaa ulko-ovea,
siellä väijyy tulevaisuutemme historia
Enkä maton alle kurkista,
sinne lakaistu on viattomuus maailmasta
Mutta voinhan rukoilla...

Niin kuunnellaan vaan taivasta, se vaikkei vastaakaan
On nukahtanut Jumala tai jatkaa luomistaan
Kai avaruuden tuolla puolen, jossain missä lie
saan vastauksen kunhan kuolen, mutta on tää pitkän pitkä tie

rippeitä.. onko niitä jäljellä edes enää?

2007-11-18T22:28:00.000+02:00

olen poikki. puhki. täysin finaalissa.
siitä seuraa loogisesti se, että Olli tekee vaan pidempää päivää.

Pikkujätkät koettelevat nyt todenteolla. Aavistavat tietenkin, että nyt ei säännöt päde, tai niitä ei jakseta pitää voimassa, lisäksi tietysti, niillä energiaa riittää ja mulla ei.

Työhässäkät ressaa ja niitä miettiessä tulee uusia ja taas uusia piirteitä, mitkä sekoittavat pään entistä tehokkaammin. En osaa enää mitään, mua ei haluta sinne, en kelpaa enää mihinkään.
Avoimissa työpaikoissa tarjotaan haasteita ja pitää olla kokemusta ja taitoja. Mahdanko tosiaan kelvata enää edes sinne varaston puolelle.
Uskallanko kysyä keneltäkään? Kertooko kukaan mitään? Onko kukaan edes mun puolella? tuskin.

Tänään tippui viimeisiä pisaroita. Koko viikonloppu on ollut sitä, että olisi aamusta heti pitänyt ottaa rauhoittavaa. Perjantaina en niitä löytänyt ja lauantaina en ehtinyt ottaa. Tänään aamulla heti, Olli lähti hommiin... " käyn x:llä vaan eka, katotaan sitten". Aamulla meni hermo tiheään, ajattelin, että kasaan jätkät ja mennään käymään Ideaparkissa hakeen hamekangasta, kun serkku lupas ommella mulle talvihameen. No päästiin kyllä kaupoille, mutta se oli lähinnä sitä, että koitin pitää jätkät edes jotenkin aisoissa, siten, että ne eivät joko tiputa kaupan joka tavaraa hyllystä, tai putoa kärrystä tai revi toisiltaan hiuksia päästä. Soitin siinä vaiheessa Ollille " oon vielä täällä, hetki menee." "no tuutko sen jälkeen kotiin?" "katotaan sitten"
Pakkasin pojat autoon. Istuin 5 min tasaamassa hengitystä.
Kotiin.. sain siirrettyä Iiron nukkuvana sänkyynsä. Otto katsoi "sserpaa" (=seepra, elokuva) tiputellen tavaroita ja mölyten ja kiristäen hermoa.
Serkku tuli koirineen ja kummitätikin piipahti. Iiro heräs, söivät vähän ja hetki meni ok. Sitten vieraat lähtivät ja tappelu alkoi. Soitin Ollille. " mä oon nyt täällä teiskossa nää piti laittaa ja noi viedä tonne ja ja ja"
Paheni vaan. Pojat viskeli vuoron perään tavaroita. Tai juoksi ympäri kämppää peräkanaa, sinänsä ihan "urheilullista", ellei siitä aina oheistuotteena tulisi kompastuminen tai tappelu. Sitten alkoi painiminen sohvalla, josta se jalostui sohvan käsinojalta hyppimiseen. Soitin taas ollille, edellisestä soitosta oli kulunut 1,5h. "oon täällä vielä käymässä. lähden just tuleen. sitten pitää mennä vielä nokialle." "?????" "joo, mä otan jomman kumman pojan sinne mukaan"
voi tsiisus.
Herra saapui sitten 19.45. Kysyi vielä, että kumman se ottaa nyt sitten mukaan. Mä sanoin, että nyt et lähde enää mihinkään. "pakko" *justjoo*
uhkasin, että jos se jättää jommankumman tänne niin se jätkä on pihalla loppuyön, ja jos pojat ei oo kotona nukkumassa ysiltä, niin minä lähden.

otti sitten molemmat mukaansa.
soitin varttia vaille ysi. "ollaan vasta päästy nokialle. hetki menee"
pakkohan se oli hakea ne jätkät pois sieltä. Otto meinasi nukahtaa ihan väkisin autoon. Iiro oli ilmeisesti nukkunut menomatkan, koska kukkuu vieläkin, kello tulee yksitoista. ja Olli tuli juuri kotiin. Pikkusen jäätävä olo.

Halloween

2007-11-18T10:45:00.001+02:00

Halloween... miniversio.
Nyt vasta sain kamerasta ladattua kuvat. Tässä on salmiakkimuffinsseja hämähäkinseittitestauksella. Tekivät kauppansa, vaikkeivät kovin viehättäviä olleetkaan.

Tässä on meidän halloween-illan tähti. Hyytelö-aivot. Lähestulkoon jokainen ruokapöydässä kävijä tönäisi mennessään lautasta, tuo ilmiö sai nimen "aivojumppa".

Toimintamallit selvinä

2007-11-18T10:40:00.001+02:00

Sivusta kuunneltua.
Iiron sänky on kuulemma koti, ja sen vieressä oleva matkasänky on parveke. Pojat leikkivät "kodissa", Otto toteaa Iirolle: " sulle on lastenohjelmia täällä sisällä, mä meen parvekkeelle tupakalle "

(eikä meillä oikeasti ole edes parveketta, eikä me polteta :D )

*skaa sataa

2007-11-09T12:59:00.000+02:00

Miten pitää suhtautua toimitusjohtajaan, jonka suusta pääsee lausahduksia "tämä tilanne pitää saada hallintaan, olit sitten meillä töissä, kotiäitinä tai jossain muualla" ja "tästä tulee kustannuksia firmalle. ja alkaa tämä näkymään työkavereidenkin suhtautumisessa" ja "mitä jos aloittaisit varaston puolella sitten kun kevättalvella palaisit aikaisintaan töihin?"

Juu, ihan vapaaehtoisestihan minä olen lusmuilemassa sairaslomalla, koitan luikerrella vastuusta ja mennä riman ali. Työterveyslääkäri onneksi piti minun puoliani, hänen kommenteistaan poimittuja ovat mm. "kun sinä kynsin hampain olet koittanut tähän asti pitää töistä kiinni" ja "onhan tässä koitettu kaikki muut keinot ensin" ja "eikös tuo työnkuva pitäisi ensin katsoa kuntoon, se kun vaikuttaa siihen työhönpaluuseenkin huomattavasti"

Tähän taustalle sellainen, minkä olin jo unohtanut, Olli siitä muistutti. Edeltäjäni savustettiin pihalle. Hänellä oli ennestään 3 tai 4 lasta, sitten tuli monikkoraskaus, ja sen jälkeen kun tuli äitiyslomalta töihin, ensimmäisen päivän jälkeen oli kuulemma hänelle sanottu, että työnantajapuolen mielestä on lasten kannalta parempi, että tämä nainen jäisi kotiin hoitamaan lapsia. En tiedä, irtisanottiinko hänet, vai irtisanoutuiko itse, joka tapauksessa, munista saisi hirttää tuollaisten puhujat.

Ja vielä, tänään juttelin ystävän kanssa, joka on elänyt aivan identtiset tilanteet. Kun palasi töihin pitkän sairasloman jälkeen, oli esimies pyytänyt puheilleen ja sanonut vaan, että mene siivoamaan varastoa, meillä ei ole sulle muuta hommaa. No, tämä asia on edelleen liiton käsittelyssä, sanktioita siitä ilmeisesti on tulossa.

Eli. mitä on odotettavissa? Loistava tulevaisuus tuolla työpaikalla? Motivaatiota ja haastavia työtehtäviä? Innostava ilmapiiri ja sujuvat rutiinit?

jepujee.

hyvä idea!

2007-11-08T20:20:00.000+02:00

Telkkarista tuli Ideaparkin mainoksia. Leijonankidan mainostauolla. Otto makoili matkasängyssä pikkuolkkarissa.

Töiden suhteen oli tänään palaveria. Niihin liittyen kyselin Ollilta, että onko ideaa, että mihin hakisin sitten töihin.. Matkasängystä kuului kirkkaalla äänellä, että "Ideaparkkiin"

sokerihammasta kolottaa

2007-11-02T13:00:00.000+02:00

Vastahan saatiin yksi hammas paikattua, joten makeata tekee mieli.
Listalla tänään olisi lime-valkosuklaakakku ja mansikkainen / vadelmainen muunnos mokkapaloista. Laitan kuvatuksia, jos osaan, ja jos onnistuu ;)

matalapainetta

2007-11-02T12:14:00.000+02:00

Kaikkea sitä. Lääkäreissä ravattu, seuraava kk sairaslomaa. En ihan mielelläni sitä ottanut, mutta eihän tässä muuta vaihtoehtoa vielä ole. Sitten hammaslääkäriin. paikkauttamaan hammasta, joka muuttui sitten juurihoidoksi :O , elämäni ensimmäiseksi sellaiseksi. Voi luoja!! Ei ikinä enää!!!!!!

Vein sairaslomalapun töihin. Pomon ilme oli paljon puhuva. Sen sanat kumminkin sanoivat väkipakolla, että tuut sitten, kun olet toipunut, ei puolikuntoisena kannata. No, ei kulunut kuin muutama tunti, niin toimitusjohtaja soittaa. "Mites tuota.. kävisikö, kun hän soitti työterveyteen, ja sopi sinne palaveria, kun sulla on näitä poissaoloja niin paljon. Kun alkaahan se jo näkyä työkavereidenkin suhtautumisesssa. eikös kannattaisi ottaa nyt sitten niin pitkä pätkä, että ihan varmasti olet sen jälkeen työkykyinen? Että voitaisiin hommata sijaista blaablaatiblaablaa..." Ihan hyvä, mutta mihin hommaan ne on sitä sijaista ottamassa? kun mun työnkuvaa ei ole vieläkään määritetty, että mitä hommia mulle oikeasti kuuluu...

Pojat aloittivat päiväkodissa. Taisi olla rankka päivä, kumpikin nukahti ennen kymmentä unille :D

oppimisen iloa

2007-10-29T19:21:00.000+02:00

Ajelimme Nokialle päin ja Otto kyseli kaikkia liikennemerkkejä, mitä matkalla näkyi. Ajattelin ennakoida, ja selitin seuraavaksi näkyvän levähdyspaikan merkin, "tuo iso P tarkoittaa levähdyspaikkaa tai parkkipaikkaa, sinne voi parkkeerata ja vähän lepuuttaa." Otto totesi siihen iloisesti, merkkiä katsoen:"Hauska tutustua!"

Lasten suusta

2007-10-29T12:17:00.000+02:00

Viime viikkoina on Otto avannut sanaista arkkuaan... pitää laittaa näitä ylös sitä mukaa kun muistaa. Iiro tulee lujaa vauhtia perässä.

Oton varhaisin letkautus, mitä muistan, oli kun poika oli n. 1,5v - 2v väliltä. Menimme aika vauhtia autolla, Otolla oli sellainen penkki, joka liikkui kurveissa, Otto narisi penkiltään, että "otto putoo, otto putoo" ja yhtäkkiä poika vaihtoikin "lauluksi", heitti väliin Simo Silmun ja Yölinnun "mä putoan..." :D siihen aikaan kummipojan lemppari oli Simo Silmu, se sanoi aina, että Simo Silmu on miesten mies!

Matalalento alkakoon.

2007-10-29T12:05:00.000+02:00

Yritetääs tätä. Vaikka tiedän jonkun ajattelevan olevansa hyvin reliikki tai jotain, niin minulle tämä blogimaailma on toistaiseksi jäänyt googletuksen jalkoihin.

Yksi harha-askel on bloggaamiseen otettu, nyt siis otto 2.

Koitan pysyä kärryillä, koittakaa tekin.